Vaikea arvata kuvien peruusteella mitä on tiedossa?;) Tänään on siis juoksupäivä! Käydään juoksemassa tuolla Sveitsin maastossa ekaa kertaa. ihanaa ♥ toivottavasti löydetään se reitti, mitä me lähdetään etsimään. Sitä ennen kokoonnutaan tänne mun kämpille tyttöjen kanssa suunnittelemaan yhtä kouluun liittyvää hankketta, jonka esittely on sitten tiistaina. varsinainen tapahtuma on kylläkin vasta ensi kuun alkupuolella. kaikkea jännittävää. ja kivaa.
Oli muuten aivan ihanaa herätä vasta puoli yhdeksältä ja lähteä siitä sitten tuonne aurinkoiseen aamuilmaan kävelylle. Oltiin Nalan kanssa 45min, se meni aamuaerobisesta oikein hyvin!
Kuvat olen googlettanut sanoilla "run motivation". olen tallentanut ne aiemmin jo koneelleni, joten suoria osotteita ei ole tallessa.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti