Rankka päivä, hyvä mieli

Harjoittelupäivä. Mä oon poikki. Tää päivä on ollut mulle niin rankka henkisesti, että en oikeastaan edes osannut kuvitellakaan tämän olevan tämmönen. Jännitin koko työpäivän lääkäriä, joka oli heti töiden jälkeen. Siitä tuli lähete eteenpäin ja huomenna jo sitten lisätutkimuksiin. Sormet ja varpaat ristiin, että kaikki olisi loppujen lopuksi kunnossa!!

Tänään kävin lenkillä, pitkästä aikaa oikein kunnon. Tottakai Nalan kanssa tulee käytyä lenkillä lähes joka päivä, mutta ei se oo sama juttu, kun juosta hiki hatussa kuin viimeistä päivää :D Nyt on hyvä mieli, kun sain itestäni revittyä tän!:)

Aivan ihanaa kun aurinko paistaa. Vielä kun täällä Satakunnassa alkais nuo lehdet vihertämään.. Sitten olisi niin kesäinen ja raikas fiilis, ihan joka päivä. Ainiin! Sain tänää postia, sain kesäsijaisuuden!!! Ensimmäistä kertaa olen "virassa"!:D Kuinka mahtava fiilis. :) Sain myös työvuorot, jotka näyttää tällä hetkellä siltä, että juhannus olisi vapaa. Vielä kun Tanjalla olisi silloin vapaata, sitten olis upeeta ♥ 

Hieman koulusta

Mulla on ollut koko viime talven ja tän kevään jonkunlainen kriisi opiskeluideni suhteen. Mä opiskelen kyllä ammattiin josta tuun aina pitämään ja jota tuun tekemään täydellä sydämellä, mutta tää opiskeluvaihe.. Mistä mä saan sen kaiken motivaation? Se on välillä todella hukassa. 

Minä kun näen ensimmäisen kerran kokeen..

Mä henkilökohtaisesti pidän hyvänä kouluttautua. Mun mielestä tää meidän yhteiskunta vaatii sitä. Tottakai nämä on jokaisen ihmisen omia valintoja ja mä en ole ikinä sanomaan mikä on oikea tai väärä valinta. Omalla kohdallani olen kuitenkin jo nuoresta asti päättänyt, että mä kouluttaudun korkeakoulussa. No matter what. Mun tie ei ollut helppo raivata korkeakouluun, sen voin sanoa. Monia unettomia öitä tuli kyllä vietettyä, unohtamatta niitä hemmetin jännittäviä pääsykoepäiviä. Itkupotkuraivareita, kun sieltä tulikin se hylätty kirje. Pääsykoekirjoja tuli luettua, motivaatiokirjeitä tehtyä.. Mä itseasiassa opin jo tunnistamaan ennen kuin edes avasin kirjeen, että se on se hylkäämis-kirje. Se johtui siitä, että oli niin ohut. Mutta mä jaksoin raivata tieni tänne saakka ja nyt en voi olla muutakuin todella kiitollinen. Muistan vieläkin sen päivän, kun olin Tampereella, työharjoittelupaikkani ulkopuolella, ja sain kirjeen käteen. Itkin niin paljon. :D

Minä kun oon lääkematematiikan tunnilla..

Koulutus on tärkeää, mutta välillä sitä pysähtyy kuitenkin miettimään, että mitä jos. Miksi tää meidän yhteiskunta pakottaa meitä tämmöiseen jo nuoresta asti, tai jo lapsesta saakka. Mennään kouluun, hankitaan koulutusta koulutuksen perään ja kun ollaan työelämässä, niin käydään kursseilla päivittämässä jo opittuja tietojamme. Entä jos mä en haluaisikaan opiskella? Lainkaan. Ikinä. Entä jos mä olisinkin halunnut olla vain, mitä sitten olisi tapahtunut? Olisiko sen annettu tapahtu täällä Suomessa? Tai olisiko mun perhe hyväksynyt asiaa? 

Mun motivaationa omaan kouluuni on nimenomaan se, että olen ylpeä, että opiskelen tätä alaa. Mä oon ylpeä omista saavutuksistani, vaikka en sitä joka päivä muistakkaan ajatella. Mun paras ystäväni opiskelee samalla luokalla kuin mä ja itseasiassa me ei ikinä oltais löydetty edes toisiamme, jos ei molemmat olis aloittanut opiskelemaan just silloin ja sitä alaa. Mä oon kunnianhimoinen ja mua ahdistaa, jos tentti menee "vain läpi". Opiskelijaelämä on välillä aikamoista tasapainoittelua, niin rahallisesti, kuin vapaa-ajan ja koulun suhteen. Monet käyvät vielä ohella töissä joka päivä koulun jälkeen. Kaikenkuuluisa burn out voi tulla hyvinkin tutuksi korkeakouluissa. Opettajat toitottavat, että opinnot eivät saisi venyä. Opintorahaa pienennetään. Sosiaalinen elämä häviää.. Tai sitten sitä on liikaakin. :D Opiskelijajuhlia juhlien perään.. 

Minä joka perjantai! :D

Tällä hetkellä kun oon rustaillut nämä pari viimeistä päivää naama tiukasti kiinni tietokoneessa, näitä kahta kotitenttiä, voin vain sanoa, että nauru alkaa jo vähän hyytymään. Enää vähän, ja sitten ohi. Loma. 

"There is a difference between giving up and knowing when you have had enough"

Mä oon onnellinen. Mä aloitan joka ikinen päivä ajattelemalla noin. Mun ja mun entisen ero ei ollut helppo. Siitä on aikaa ja mä oon sen jo käsitellyt, mutta koska kuulin nyt ikäviä asioita liittyen siihen, niin ristiriitaset ja surulliset tunteet on välillä vallannut mun mielen. Miksi. Se ei ollut helppo päätös lähteä kävelemään pois, kääntää selkänsä kaikelle mitä oli ja tavallaan myös luovuttaa. Mutta, mä en luovuttanut, tavallaan mä annoin vaan lisää tilaa. Meille molemmille. Hänelle tilaa ymmärtää omaa tilannetta ja itselleni tilaa hengittää. Mä tiedän, että se on nyt menneisyyttä ja mä en oo koskaan ollut sellainen ihminen, että jäisin maahan makaamaan. Mä oon ihminen, joka elää tunteilla, todella paljon ja kovaa. Mä rakastan niitä kaikkia tunteita, joita saan hyvästä olosta enkä tunne olevani vaan sillai "ihan ok"-fiiliksissä. Mutta, koska nyt on selvinnyt kaikenlaista osasta menneisyyttäni, on se saanut mut miettimään ihmisiä. Miksi aina ne ihmiset keneen luotetaan pettää luottamuksen helpoiten? 

Sitten jotain muuta. Mulla on nyt kauhee opiskeluvimma, viimisiä kotitenttejä viedään! Jipii! Sitten enää muutama viikko työharjoittelua ja tää tyttö lähtee matkalle Englantia ja englantilaisia häitä. Mun pikkuserkut ovat englantilaisia ja toinen heistä menee nyt viimein naimisiin. Mulla on ollut pienimuotoinen vaatekriisi, mutta oon päättänyt, että pelaan varman päälle ja laitan jotain yksinkertaista ja tyylikästä. Itselläni kun ei ole oikein minkäänlaisia kokemuksia ulkomaalaisista häistä. 

Nyt lähden tekemään tenttejäni :)