sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Suskin keittiöstä tervehdys!

Noniin, eli nyt tää kunnon ruokapostaus. Ajattelin, että koska tää kastike/pata/mikä lie, onnistu aivan älyttömän hyvin ja tuli tooosi hyvää, tää oli mun omanlainen variaatio jauhelihakastikkeen ja -padan yhdistämisestä, ja koska muistin ottaa aina välillä jopa valokuvia, niin jaan sen nyt täälläkin. Tosiaan, mulla ei oo jokasesta vaiheesta kuvia, koska alunperin mun ei ollut tarkotus tehdä tästä omaa postausta, mutta kai tää näinkin menee?

Tähän tarvitaan(oma maun mukaan voi toki muunnella)
- oliiveja
- herkkusieniä
- paprikaa
- sipulia
(- lisäsin myöhemmin myös porkkanaa, mutta muistakaa kuutioida ne tosi pieniksi, koska niiden kypsyminen vie aikaa)
- kermaa
- jotain tuorejuustoa (mulla oli käytössä kuvassakin oleva Lidlin valkosipulituorejuusto)
- jauheliha

- Ja lisukkeeksi sitten keitetään esim. makaronia


Ohje:

Silputaan sipulit ja kaikki muut kasvikset pieniksi. Kuullotetaan pannulla ensin sipulit, lisätään sitten jauheliha ja ruskistetaan, pistetään sitten myös loputkin vihanneksen pannulle, jotta ylimääränen neste kaikkoaisi niistä. Annetaan muhia hetki.


Tässä kohtaa huomaat, että oot ottanut aaaivan liian pienen paistinpannun ja kaadat kaikki paistokset kattilaan. Lisäsin kattilaan myös puol lasillista vettä.


Kermaa pistin noin 3/4 osaa purkista, koska halusin siitä enempi kermaisemman ja patamaisemman, kuin kunnon kastikemaisen.


Tätä pistin joku kaks ruokalusikallista. Tuli aivan ihana sivumaku, varsinki jos vähänki tykkää valkosipulista.


Tässä vaiheessa kastike alkaa olemaan valmis. Maustoin kastikkeen tässä kohtaa. Mausteita tietenkin oman maun mukaan, itse käytin puolikkaan kasvisliemikuution, ripaus suolaa, grilli/yleismaustetta ja hieman jauhettua valkopippuria. Ei ollut liian vahvan makuista, vaan just onnistuneesti maustettu (mulla kun välillä saattaa mennä vähän liikaa jotain maustetta aina, kun tykkään sählätä keittiössä).



Parempaa kuvaa mulla ei ikävä kyllä ole annoksesta, mutta niin. Ite tosiaan keitin makaronia lisäksi ja oli todella hyvä "kastike" (kuulemma parhaimpia mitä oon tehnyt). Aion jatkossakin käyttää tätä oma keksimää reseptiä!


Sellanen ohje. Kai jonkun suussa maistuisi tällänen?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti